sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Lauantai-illan mättökakku ruusuilla

Aina ei mee hommat niinku Strömsössä. Halusin kokeilla uutta kakkureseptiä ja upouutta kuorruteohjetta. Intoa puhkuen sotkin keittiössä.. ja susiahan niistä tuli. Alan tosissani epäillä meidän uunin kuntoa, koska kakku oli uunissa yli ohjeen ajan ja oli sisältä aivan täysin raaka (yleensä kokeilen kyllä leipomuksia tikulla, mutta nyt jonkun aivohäiriön seurauksena päätin jättää sen tekemättä). TOKI uunista hajosi kiertoilmatoiminto muutama viikko sitten, että ei olisi mikään ihme vaikka se olisi lopunkin leviämässä. Dääm! Myöskään kakkosvatkaimen virkaa toimittava laitos ei tänä iltana tahtonut ottaa hommiaan tosissaan. Kuorrutteeseen tullut voi jäi hirveille klimpeille, vaikka pyöri koneessa hyvän tovin. Tietenkin tajusin sen siinä vaiheessa kun olin lipannut kuorrutteen pursotinpussiin ja aloin tursuttamaan sitä kakun pintaan. Voikimpaleet tukkivat koko tyllan. Siinä vaiheessa sapetti sen verran että lippasin mömmön takasin kippoon, sekotin pahimmat möykyt käsin (olin jo nakannut vispilätkin tiskialtaaseen) ja lippasin kuorrutteen kakun päälle lusikalla.

MUTTA näillä seikoilla ei loppuviimein ollut merkitystä, sillä koko kakkuoperaation ryhdyin oikestaan vain sen takia, että halusin kokeilla ruusujen tekemistä. :) Sitäpaitsi; taikinahan on tunnetusti hyvää! ;)

Ruusuja en aiemmin ollut tehnyt, joten siihen nähden ne onnistuivat melko hyvin. Terälehtimuotin mukana tulleesta ohjeesta ei kyllä ollut mitään apua, mutta kun teki niinkun itse parhaaksi koki, sai suht hyvän lopputuloksen. Reeniä reeniä! :)
 Äkkiä kuvia ennenku ruusut uppoo!! No, ei ne sitten lopuksi uponneet.
Kyllä tämä lauantaimättö-kakuksi kelepas. :)

2 kommenttia: